Se on jotain sanatonta. Ei sitä voi kuvata. Se tunne täyttää koko sydämen ja koko kehon. On uskomattoman hyvä olla. Olla olemassa. Elää ja tehdä niitä asioita, joista tykkää. Olla tekemättä sellaista, mistä ei pidä. On osattava valita. Tehdä oikeita ratkaisuja. On osattava kuulla, mitä sydän, järki ja keho tahtovat.

Ei saa tuhlata elämää. Ei saa laittaa sitä hukkaan tai käytettyjen tavaroiden kirpparille. Ei se ole sen arvoista. Se on paljon arvokkaampaa. Kaikkein arvokkain kaikista maailman asioista. Se on kaikki. Ilman sitä ei ole mitään. Sitä rakastaa. Sitä kunnioittaa. Se on välttämätön. Kyllä sen menettämisenkin hyväksyy. On pakko; muuten pelkäisi koko ajan. Pelkäisi paljon, liikaa, ja elämää ei enää henkisest olisi. Se olisi yhtä paha kuin fyysinenkin menetys. Se on antamista ja ottamista, saamista kaikesta huolimatta koko ajan.

Joskus olen tyytymätön ja itsekeskeinen, enkä ymmärrä sen arvoa. Mutta joskus ymmärrän niin hyvin, että sattuu kaikkialle. Samalla kaipaan jotain. Ehkä sitä, miten sen voisin näyttää. Että voisin näyttää, miten tärkeää elämä on, miten kiinni siinä olen. Harvoin onnistun näyttämään, kuinka paljon elämästä nautin. Toisen kautta se on mahdollista.  Tärkeintä on tunne siitä, että elää.

Kokemukset ovat jänniä. Sillä hetkellä, kun niitä kokee, ne tuntuvat niin isoilta asioilta, mutta sitten myöhemmin ei enää paljon miltään. Kokemuksiin turtuu. Ihminen iloitsee niin lyhyen aikaa. 

Kuka voi muuten sanoa, että jossain asiassa on enemmän järkeä kuin jossain toisessa? Ei kukaan voi sanoa, että tuo on järkeää ja tuo järjetöntä. Mikä yleensä on niiden ero? Subjektiivista. Tuli vaan mieleen.

Tuntuu, että elämä kuluu niin nopeasti. Se lentää, eikä siitä meinaa ehtiä ottaa kiinni. Toivottavasti se ei ihan riistäydy käsistä. On hankala hidastaa, kun on päässyt kunnolla vauhtiin. Jarrut eivät meinaa toimia. Tai sitten jarruttaa niin kovasti, että suistuu raiteilta. Se on vaarallista. Pitää osata valita sopiva nopeus eikä painaa kaasua pohjaan. Muuten ei ehdi näkemään maisemia eikä sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta ei ole kiva körötellä hitaasti. Bensaa kuluu vähän, mutta, mutta, alkaa pitkästyttää, eivätkä maisemat enää jaksa kiinnostaa kun ne tuntee liian tarkkaan.

Tämänhetkisten ajatusteni mukaan elämässä tärkeintä on osata valita, tehdä oikeita päätöksiä ja ratkaisuja. Ja niitä on osattava tehdä tarpeeksi nopeasti, ei kuitenkaan liian nopeasti. Kyllä sen silloin tuntee, kun vauhti on oikea. Hankalampaa on tietää, onko suunta oikea. Voi ajella kovin mutkaisia teitä ennen kuin huomaa, että olisi ollut helpompiakin reittejä. 

Nopeus ei niinkään vaikuta siihen, kuinka paljon mutkaisia teitä polkee. Yleensä "väärä suunta" havaitaan samassa paikassa - kun on ajettu sama matka. Oikean suunnan määrittäminen voi olla vaikeaa, mutta virheistä useimmiten oppii. Sitten myöhemmin valitsee harvemmin väärin. Risteykset, joista voi lähteä useampaan kuin kahteen suuntaan, ovat vielä vaikeampia. Niissäkin voi kehittyä niin, että kokeneenä kuskina tai kartanlukijana tietää heti, minne kääntyä vai mennäkö edelleen eteenpäin sivuille katsomatta.

Kehittyä voi aina. Koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä koskaan voi olla täydellinen kuski.