On niin tylsää että oksettaa. Minulla on hirvittävästi huonontunut itsekuri. En saa mitään aikaiseksi, vaikka haluttaisi tehdä vaikka mitä. Minusta tosiaan alkaa tuntua, etten tule olemaan poikaystäväni kanssa loppuelämääni. En saa mitään tästä hommasta. Ihan kuin menettäisin koko ajan jotain, ja aikaa kuluu hukkaan. Kunpa olisinkin varma asiastani.

Jos todella välittää toisesta, ei tarvitse haaveilla mistään paremmasta. Olisi tyytyväinen. Miksi minä en ole? Alkavat hälytyskellot pikku hiljaa tikittää. Pelottaa. Ahdistaa. Onneksi on aikaa. Onneksi ei tarvitse hosua eikä tehdä hätäisiä päätöksiä. Pitäisi varmaan asettaa jokin takaraja, mihin menessä päättää asioista.

Oloni on sekasortoinen. Pallo hukassa. Saamattomuuteni saattaa johtua siitä, kun tunneasiat kerta kaikkiaan ovat sekaisin. En pysty keskittymään mihinkään. Kaipaan jotain, mutta mitä se voisi olla. Mitä minun elämästäni puuttuu?