Minua pelottaa tämä maailma. Pelkään, etten koskaan opi tarpeeksi asioita. Meidän luonnontieteiden opettaja teki minuun perjantaina suuren vaikutuksen, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Hän on järkevimpiä ihmisiä, joita tunnen. Yksi niistä henkilöistä, joita ihailen.

Minulla on nykyään usein levoton olo. Tuntuu kuin en kuuluisi mihinkään. Kaipa etsin sitä omaa minääni, niin kuin sanotaan. Tai ei nyt sentään, ei pidä olla tekomarttyyri. Olen vähän eksyksissä. En tiedä, minne suuntaan pitäisi kulkea. Esimerkiksi uskonasioissa. En ole uskovainen, mutta vähän aikaa sitten niin kuin melkein olin. En tiedä nykyään, onko Jumalaa olemassa; ennen ajattelin, että on.

Olen miettinyt asioita. Jos olisin aikuinen, sanoisin, että olen miettinyt paljonkin. Mutta koska olen nuori, minulla ei ole oikeutta sanoa niin, sillä aikuisten mielestä nuoret eivät ajattele mitään...tärkeitä asioita. En ole katkera aikuisille, ketkä niitä sitten ovatkaan, enkä muutenkaan halveksi heidän elämänviisauttaan, vaikka joskus siltä saattaa kuulostaakin.

Olen tullut siihen  tulokseen, että mikä tahansa usko on se oikea, ei välttämättä kristinusko. Myös mikä tahansa usko on se väärä. Asia on ilmaistu lyhyesti ja ytimekkäästi, ja sillä selvä, mitä siitä turhia selittelemään.

En oikein tiedä, millainen olen, mutta ainakin sen tiedän, että oma yksilöni, jollaista ei ole toista. Olen alkanut tarkkailla ihmisten puheita, varsinkin vanhempien ja opettajien, ja tullut siihen tulokseen, että monet ovat tavattoman tyhmiä. Eivät kaikki, mutta monet.