Tarvitsen varmuutta jostakin. Minulla on älyttömän katkera olo. Kaikki on niin epäoikeudenmukaista. Miksi jotkut saa kaiken helpommalla kuin toiset. Jotkut joutuu tekemään asioiden eteen enemmän kuin toiset. Toiset vaan toljottaa avuttomina ja siltikin saavutukset ovat yhtä suuret. Miten se voi olla niin?

Ei siinäkään kyllä ole mitään järkeä, että jää katkerana nuolemaan näppejään. Parempi kun vaan nauttii omasta elämästään ja yrittää unohtaa sen, että on nähnyt vaivaa niin kamalasti saamatta parempia tuloksia aikaan. Pitää vaan yrittää muistaa itsensä ainutlaatuisuus. Olen hyvä!

On mentävä välittömästi eteenpäin eikä saa jäädä miettimään epäonnistumisiaan. On luotettava itseensä ja oltava rohkea: järkkymätön muiden mahdollisen halveksunnan ja kateuden edessä. On hyväksyttävä se, etten ole täydellinen, ja joku toinen voi olla tietyn asian suhteen lähempänä täydellisyyttä kuin minä.

Hitusen pelottaa, että elämästäni ovat katoamassa tietyt päämäärät. Mikä on toiveammattini? Missä kaupungissa haluan asua? Mikä minun on asetettava ykköseksi elämässäni? Opiskelu? Rakkaus? Tilanne on sekava nyt. Opiskelu ei enää kiehdo yhtä paljon kuin ennen. Vähän kuin kunnianhimostani olisi hävinnyt suuri palanen. Niin kuin olisin siirtymässä jotenkin taka-alalle.

Olen ehkä tullut haavoittuvaisemmaksi ja herkemmäksi. E-pilleritkö vai rakastuminenko sen tekee? Motivaationi kaikkeen on pienentynyt. Jos minä vain kuvittelen? Ehkä minulla on meneillään jokin rauhoittumisvaihe. 

Pitäisi tosiaankin alkaa miettiä elämän arvoja. Mikä on tärkeää, mikä merkityksetöntä, ja mikä siltä väliltä? Mitä odottaa tulevaisuudelta? Mitä työtä tahtoo tehdä?