Odotan innolla, että pääsen poikaystäväni lähelle. Parisuhdetta arvostaa enemään, kun on vähän aikaa poissa. Havahtuu miettimään, mitä kaikkea hyvää toisessa on. Osaa katsella suhdetta kauempaa, vähän kuin sivullinen seuraisi videolta koko siihen asti eletyn seurustelun.

Toivottavasti minusta ei kuitenkaan tule sokeasti miestään palvovaa vaimoa, joka raataa päivästä toiseen suhteen eteen ja pyrkii kaikessa olemaan mieliksi miehelleen eikä halua huomata tulleensa toistuvasti syvästi loukatuksi.  Tai joka vaan hyväksyy miehensä henkisen välivallan. Niin voi käydä, jos ei ole tarkkana, vaikka mies olisi kuinka hyvä tahansa.

En myöskään halua, että turtuisin suhteeseen niin, etten ymmärtäisi kunnioittaa poikaystävääni ja alkaisin jostain syystä tai syyttä syyttää häntä omasta onnettomuudestani.

Huomasin reissun aikana, kuinka paljon yksinolo rauhoittaa mieltä. Kai tämä tasapainoisuus johtuu muustakin. Tuntuu kuin olisin saanut tankattua itseni täyteen energiaa. Oloani vahvistaa se, kun saan olla avuksi jollekin: nyt tuntuu, että olen auttanut ystävääni paljon. Lapset antavat minulle jotain ihme-energiaa ja elämänintoa. Ystäväni luona sain olla lasten kanssa.

Nyt minä rakastan itseäni. Usein on sellaisia tunteita, etten voi hyväksyä huonoja puoliani ja hyvätkin tuntuvat merkityksettömiltä. En ymmärrä, miten mieliala voi muuttua melkein huomaamatta. Huomaan, että pystyn hallitsemaan itseni. MInulla on nyt voimaa rakastaa tavallista enemmän.

Junassa matkustaessani oli mahtavat mahdollisuudet keskittyä miettimiseen. Sain suunniteltua tulevaisuuttani ja määritettyä arvojärjestystä eri elämänosille. Nyt taas tiedän tarkemmin, mitä haluan elämältäni. Se auttaa pysymään rauhallisena ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Sitten, kun seuraavan kerran masentaa, tiedän, ettei se ole maailmanloppu. Eikä välitön onnellisuus ole välttämättä koko onnellisuuden perusta. Pitää aina vain muistaa ne päämäärät. Unohtaminen ja kadottaminen tekee olon epävarmaksi.