On niin onnellinen olo. Mistähän se johtuu? Ehkä siitä, kun syksy lähestyy, ehkä siitä, kun poikaystäväni on olemassa, ehkä siitä, kun ystäväni on olemassa, ehkä siitä, kun Jumala on olemassa, ehkä siitä, kun yleensä on elämää. Voi vitsi, tekisi mieli halata kaikkia ja kaikkea. Elämä on ihanaa.

Vastoinkäymisiäkin pitää olla. Ne kasvattavat meitä. Tekee hyvää, kun jokin välillä vastustaa. Sen jälkeen, kun on voittanut vastoinkäymisen, sen jälkeen vasta elämä on elämisen arvoista. Kannattaa itkeä silloin, kun itkettää; se auttaa, olen kokenut sen. Ei se välttämättä sillä hetkellä siltä tunnu, mutta tosi se on. Sillä hetkellä itku ei ehkä lievitä suruja, mutta viimeistään myöhemmin. Ehkä minuutin, ehkä tunnin, ehkä päivän, ehkä viikon, kuukauden vuoden kuluttua. Joka tapauksessa se auttaa.