Eilen oli disko, ja poikaystäväni oli taas räkäkännissä. Hän puhui aivan sekavia, enkä ymmärtänyt häntä kunnolla. Luulen, ettei hän rakasta minua, vaikka sanookin niin. Se poika ei taida vielä ymmärtää, mitä rakkaus on. Eipä sillä, en minäkään, mutta en silti puhu sellaista, mistä en tiedä mitään. Siltikin minulla on hirveä ikävä häntä.

Tällä hetkellä inhoan parasta ystävääni. En tiedä, onko tämä luonnollista, mutta olkoon mitä hyvänsä. On minullakin oikeus joskus inhota häntä. Tiedän, että hänkin toisinaan inhoaa minua, mutta hän on, tai me molemmat olemme niin pinnallisia, ettemme ikinä sano sitä ääneen. Ärsyttää vaan joskus toinen. Ei niitä osaa kirjoittaa, eikä sanoa kellekään; siitä ei saisi oikeaa käsitystä. Tunnen vaan joskus jonkinlaista ohimenevää vihaa ystävääni kohtaan.

Onneksi ainakin Jumala tietää, mitä se on se tunne. Ei sitä varmaan kukaan muu tiedäkään. Olenkohan nyt tekopyhä. En tiedä, haluanko olla, tai siis en tietenkään halua, mutta että ajattelenko oikeasti niin, miten kirjoitin Jumalasta. Joskus minusta tuntuu, että luotan Jumalaan ja Jeesukseen. Saattaa olla, että olen uskossa tai tulossa uskoon tai jotain muuta vastaavaa.